Hyppää sisältöön
Viehekalastusta Kokkolan Lohtajan rannoilla
Kuvaaja: Aki Paavola

Lähde kalaan

Kokkolassa voit harrastaa monipuolista kalastusta merellä, joilla ja järvillä. Onkiminen ja pilkintä näillä vesialueilla kuuluu jokamiehenoikeuksiin, mutta kalastaessasi vieheellä tai pyydyksellä (18-64-vuotiaat), sinun tulee olla maksanut valtion kalastonhoitomaksu. Monissa paikoissa riittää, että on maksanut valtion kalastonhoitomaksun, mutta toisinaan kalastaja tarvitsee myös vesialueen omistajan luvan.

Kalastuslaitureilla on helppo kalastaa myös lasten kanssa.

Valtion kalastonhoitomaksun voit maksaa osoitteessa verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/kalastonhoitomaksu tai paikallisella R-Kioskilla.

Perhonjoen yhteislupa-alue

Perhonjoen ympäristö tarjoaa mahtavat puitteet retkeilyyn ja kalastamiseen. Tässä siika- ja lohipitoisessa vesistössä on kuitenkin omat kalastussääntönsä, joten tutustuthan niihin ennen kalastamista. Perhonjoen retkeilyreitti ja viihtyisät taukopaikat luovat hyvät puitteet viettää päivä jokikalastuksen parissa.

Perhonjoen alaosan vesialueiden omistajat (7 kalastuskuntaa) Alavetelin Pappilankoskesta mereen saakka myyvät yhteislupaa, joka tulee hankkia kalastonhoitomaksun lisäksi. Joen kalastoon kuuluvat mm. vaellussiika, meritaimen ja lohi. Liitteestä löydät Perhonjoen alaosan kalastussäännöt ja luvanmyyntipaikat.

Vitsarin Shellin kalastuslaituri

Kalastuslaituri sijaitsee Vitsarin Shellin huoltoaseman takana virtaavan Perhonjoen rannassa. Kalastuslaiturille menevän sillan vieressä on infotaulu, jossa on Perhonjoen ulkoilureitin kartta taukopaikkoineen. Kanoottiranta sijaitsee noin 100 metriä laiturista ylävirtaan. Perhonjoen jäällä kulkee myös moottorikelkkareitti. Lupien myynti: ST1 Shell Huoltoasema Vitsari, voit myös ostaa lupasi osoitteesta www.kalapassi.fi. Liitteestä löydät Perhojoen alaosan kalastussäännöt.

Hickarön kalastuslaituri

Kalastuslaituri sijaitsee Hickarössa Öjanjärven rannalla. Laiturin läheisyydessä on pysäköintialue, infotaulu, nuotiopaikka ja käymälä. Kalastuslaituri ja palvelut soveltuvat myös liikuntarajoitteisille. Alue soveltuu erinomaisesti päiväaikaiseksi taukopaikaksi ja myös melojien lähtöpisteeksi. Rantatien sillanaluset ovat hyviä apajia.  Tarvittavat kalastusluvat: Maksettu kalastonhoitomaksu

Potin kalastuslaituri

Kalastuslaituri sijaitsee Ykspihlajassa Lahdenperän uimarannan läheisyydessä. Laituri on Potin ja meren välisessä salmessa ja sieltä avautuu näkymä Potin pienvenesatamaan. Potin itärannalla on puistoalue, uimarannalla jätehuolto ja käymälä kesäisin sekä laiturin vieressä intotaulu. Laituri soveltuu liikuntarajoitteisille. Tarvittavat kalastusluvat: Maksettu kalastonhoitomaksu.