Hyppää sisältöön
Vanha mustavalkokuva Tankarin majakkasaaresta. Kaksi miestä tarkkailee kivääreiden kanssa merelle ja yksi mies tarkkailee kaukoputkella. Kuva: K.H. Renlundin museo
Kuvaaja: K.H. Renlundin museo

Historia

Kokkolan merellinen portti, Tankarin saari on 1500-luvulta lähtien tarjonnut suojaansa rannikon kalastajille ja hylkeenpyytäjille sekä opastanut merenkulkijat turvallisesti Kokkolan satamaan. 1200-luvulla maankohoamisen myötä merestä noussut luoto sai jo varhain merimerkiksi kivikummelin, jonka näkyvyyttä lisäsi kummelista esiin pistävien rautatankojen päihin kiinnitetyt tynnyrit. Aiemmin Klippan-nimisenä tunnettu saari sai merimerkkinsä ansiosta nimen Tankokari, josta myöhemmin muotoutui saaren nykyinen nimi Tankar.

Karikkoisten, vaarallisten väyliensä takia Kokkolan edustan matalikot vaikeuttivat suurten alusten saapumista kaupungin satamaan. Alusten kasvaessa joutuivatkin kaupungin porvarit palkkaamaan luotsin satamaan saapuvien ja sieltä lähtevien alusten turvaksi. Luotsiasemaksi vakiintui Tankarin saari.

1800-luvun puolivälissä saaren luotsit siirtyivät valtion palvelukseen. Kun nykyinen majakka valmistui vuonna 1889, sen käyttöön tarvittiin omaa henkilöstöä, vakiintui saarelle kolme vireää yhteisöä: saaren vehreämpi eteläpää oli kalastajien valtakuntaa, kun taas saaren karu pohjoisosa kuului luotseille sekä majakanvartioille perheineen.

1860-luvulla Tankarissa oli noin 60 venevalkamaa. Kruunun omistuksessa oli kolme satamaa, jotka kaikki olivat luotsien käytössä. Jäänteitä vanhoista kalastajien käyttämistä venevalkamista voi vielä nähdä saaren itärannan tuntumassa.

Tuhansien tarinoiden Tankar

Majakanvartija- ja luotsiyhteisön maalatut tuvat nousivat majakan ympärille. Kesäisin saarella asuneiden silakanpyytäjien ja heidän perheidensä elämäntavasta taas kertoo saaren itärannan suojaisen sataman ympärille rakentunut tunnelmallinen kalastajakylä. Suolan tuoksu, vuosisatojen merituulten harmaannuttamat kalastajamökit sekä mökkien seinustojen ja hylkeenpyyntimuseon perinteiset pyyntivälineet muistuttavat ajasta, jolloin elannon hankkiminen mereltä oli kovaa ja usein vaarallistakin.

Noin 20 kilometrin matka kaupunkiin antoi Tankarin saarelaisille vapauksia, mutta vaati kalastajayhteisöltä myös omia sääntöjä. Tankarissa järjestystä valvoivat satamavouti ja karikokous, jotka noudattivat toiminnassaan Ruotsin kuninkaan vuonna 1726 hyväksymää, valtakunnan kalastuspaikoille laadittua satamajärjestystä. Kruunun lisäksi elämää Tankarissa ohjasi myös kirkko. Kun matka Kaarlelan kirkkoon todettiin saarelaisten kannalta kohtuuttomaksi, rakennettiin Tankariin vuonna 1754 kirkko, jossa seurakunnan apupappi piti kesäaikana jumalanpalveluksia.

”Tankar on minulle kuin paratiisi: karu saari kallioineen ja tyrnimarjoineen, kokonainen rykelmä pieniä mökkejä ja laitureita, majakka, luotsiasema – ja kaiken tämän yllä leijuu suolan tuoksu, joka vie ajatukset Pohjanlahden pohjattomiin rikkauksiin.” Erla Hovilainen, 1945.