Hyppää sisältöön

Metsästä merelle

Nauti suomalaisen saariston raikkaiden merituulien ja rannikon kulttuurin sekoituksesta.  Löydä Suomen rannikon kätketyt helmet Pohjanlahden rannikon  metsien siimeksestä sekä tutustu alueen värikkääseen historiaan. Luvassa aitoja kokemuksia vahvalla paikallisella mausteella!


Päivä 1

Saapuminen Pietarsaareen ja majoittuminen Kaupunginhotelliin.

Päivä 2

Päivä alkaa aamiaisella Kaupunginhotellissa, jonka jälkeen matkaamme kauniille Fäbodan hiekkarannoille. Siellä tapaamme NatVenturen eräoppaat jotka  johdattavat meidät luontopolkua pitkin läpi metsäalueen kohteena luontopolun taukopaikka. Valmistamme yhdessä lounaan keskellä metsää. Lounaan jälkeen patikoimme metsän läpi kohti Arktista museo Nanoqia. Nanoqissa nautimme kahvia ja pientä makupalaa sekä tutustumme museoalueeseen. Tutustuminen päättyy päivälliseen yhdessä alueen viihtyisistä rakennuksista. Toiminnallisen päivän päätteeksi nautimme rentouttavan savusaunan löylyistä ja herkuttelemme paikallisista aineksista tehdystä ruoasta. Ruokailun jälkeen kuljetus takaisin majapaikkaan.

Lisätietoa:

Nanoq on ensimmäinen arktinen museo Suomessa. Kohde sijaitsee noin 7 km päässä kaupungin keskustasta keskellä metsää. Koko museoalue on rakennettu arktisen kylän malliseksi ja siksipä vierailijalla on mahdollisuus päästä sisälle useisiin pieniinkin mökkeihin. Museon perustaja on iäkäs pietarsaarelainen palomies, joka on matkustanut läpi arktisten alueiden useita kertoja ja kerännyt esineitä ja tarinoita matkojensa aikana. Hän perusti museon esitelläkseen todellista karuakin elämää ja kertoakseen miten kovaa elämä voi olla kylmissä olosuhteissa. Museoalue on täydellinen kohde ihmiselle joka on kiinnostunut niin kulttuurista kuin luontoelämyksistä. Museossa opit enemmän arktisille alueille tehdyistä tutkimusmatkoista, opit tuntemaan asukkaiden kulttuuria ja tapoja sekä kuulet kiehtovia tarinoita.

Koe aito perinteinen suomalainen savusauna. Savusaunaa lämmitetään useita tunteja ennen kuin se on käyttövalmis ja niinpä sen pehmeät lämmöt saavat kehosi hikoilemaan ja rentoutumaan luontovaelluksien aiheuttamasta rasituksesta. Perinteisessä savusaunassa ei ole suihkua vaan saunassa on ämpäreitä joihin sekoitetaan kylmää ja kuumaa vettä sopivassa suhteessa itse valmistaen pesuveden. Anna siten tämän erikoisen kokemuksen osaltaan puhdistaa mieltäsi ja kehoasi sekä tuomaan sitä tyytyväisyyden tunnetta josta suomalaiset ovat nauttineet vuosisatojen ajan.

Päivä 3

Aamiainen hotellissa – huomioitavaa että tänään lounas tarjoillaan  normaalia myöhemmin! Aamiaisen ja uloskirjautumisen jälkeen suuntaamme matkamme kohti Leirintäalue Svanenia, missä tapaamme eiliseltä jo tutuksi tulleet eräoppaamme. Ennen kuin lähdemme melontaretkelle, käymme läpi tarvittavat valmistelut, ohjeistukset ja turvallisuusohjeet. Melontaretki suuntautuu läpi Luodon saariston kohti ravintola Strandista, jossa nautimme lounaan. Lounaan jälkeen kuljetus Tyynelän Tonttulaan – paikkaan jossa pääset tutustumaan suomalaisten tonttujen mytologiaan, historiaan ja kulttuuriin. Tonttulan 1700-luvun pihapiirissä on useita rakennuksia, esineitä ja totta kai myös tonttuja. Vierailun jälkeen matkaamme Café Brygganiin, jossa valmistaudumme yölliseen vaellukseen Öjassa. Café Brygganilla kuulemme tarinaa Öjan kalastajakylästä ja saamme retkieväät. Myöhäisen illallisen jälkeen lähdemme vaeltamaan Korvgräveniltä, josta avautuu upea näkymä saaristoon. Kuulemme tarinoita paikallisesta saaristolaiselämästä sekä mm. toiminnasta ajalla jolloin olimme vielä Venäjän vallan alla. Vaelluksen jälkeen kuljetus hotelliin Kokkolan keskustaan.

Lisätietoa:

Vaellusreitti tarjoaa taianomaisia vivahteita kesäisessä valoisassa yössä, kasteen peittämiä polkuja, linnunlaulua ja laineiden liplatusta niiden iskeytyessä  rantakiviin. Paikallisten oppaiden ja tuotteiden kautta ymmärrät paremmin Öjan saariston korvaamattoman merkityksen Öjan saariston asukkaille. Vaellamme pitkin historiallista salakuljetusreittiä, jota käytettiin 1905-1917, kun Öja oli keskeinen paikka aikana jolloin Kvarkenin alueella vastustettiin Venäjän mahtia. Salakuljetusreittiä käytettiin Saksasta tuotujen suurien aselastien liikuttamiseen, mutta se toimi myös väylänä niille sotilaille jotka pyrkivät  Ruotsiin ja sieltä kautta koulutusleirille Saksan Lockstedter Lager in Holsteiniin. Vaellus sisältää: kuljetukset Café Brygganilta lähtöpaikalle ja takaisin, paikallisen oppaan palvelut, Café Brygganin retkieväspaketin, Öjan kalakeiton tarjoiltuna luonnossa, pukuhuone- ja suihkumahdollisuudet Öjan Kyläkeskuksessa sekä historiallisen tietopaketin aseiden ja ihmisten salakuljettamisesta Saksan ja Suomen välillä vuosien 1905–1917 aikana.

Päivä 4

Päivä alkaa aamiaisella hotellilla. Aikaa kävelyhetkelle keskustassa ja Kokkolan vanhassakaupungissa Neristanissa. Kuljetus hotellilta Meripuistoon M/S Jennyn kotisatamaan. Merimatka M/S Jennyn kyydissä majakkasaari Tankariin. Tankar on yksi Suomen merkittävimmistä majakkasaarista ja samalla myös yksi suosituimmista nähtävyyksistä Kokkolassa. Tankarin majakkasaari sijaitsee Pohjanlahden ulkosaaristossa  noin 15 km luoteeseen Kokkolan satamasta. Tankar tarjoaa unohtumattoman luontoelämyksen ja kertoo tarinaa vanhan saaristolaiselämän ajoista. Saarelta löytyvät kalastajien majat, kahvila, vierasmaja, puinen Tankarin kirkko vuodelta 1754 ja majakkayhdyskunta. Saaren pienessä museossa on esillä rannikon hylkeenpyyntikulttuuriin liittyvää esineistöä. Saaren etäinen sijainti antaa myös merellisen leimansa saaren luonnolle, mikä näkyy ainutlaatuisena ja monipuolisena kasvillisuutena sekä useiden lintulajien kirjona. Nautimme lounaan Café Tankarissa, jonka jälkeen opastettu kierros saaren nähtävyyksiin. Paluumatka Kokkolaan. Illan päätteeksi nautimme vielä makoisan illallisen kaupungin ravintolassa.

Päivä 5

Aamiainen hotellissa ja kotimatkalle lähtö.

 

Kesto: 5 päivää ja 4 yötä
Sijanti:  Kvarken destinations – Pietarsaari, Larsmo ja Kokkola
Ryhmäkoko: min. 15 henkilöä
Saatavuus: Kesäkuu – elokuu
Opastuskielet: suomi, ruotsi ja englanti
Hinta: Pyydä tarjous

Paketti sisältää: 

Neljä yötä hotellissa sekä aamiaiset, eräopas-palvelut, lounas, opastettu kierros Nanoqissa, kahvi ja makupala, päivällinen, savusauna, opastettu melontaretki, lounas, sisäänpääsy Tyynelän Tonttulaan, opastettu yövaellus, eväspussi, päivällinen, risteily Tankarin majakkasaarelle M/S Jennyllä, opastettu saarikierros, lounas Café Tankarissa sekä illallinen.

Lisämaksusta:

Lisäohjelmaa saapumispäivälle ja lähtöpäivälle järjestetään tilauksesta lisämaksusta. Kuljetukset lisämaksusta mikäli ryhmällä ei ole käytössä omaa bussia.

Pidätämme oikeudet muutoksiin ja pyydämme vahvistamaan matkasuunnitelman ja hinnoittelun suoraan matkapaketin myyjältä.

Myynti